lauantai 4. syyskuuta 2010

Tornion tuplat

Viime viikon KAS:n kisoista ei kauheesti mitään kerrottavaa. Toiselta radalta paljon virhepisteitä ja toinen rata oli sit upea yhtä hylkyä lukuunottamatta. Ei niistä enempää.

Sit tämän päivän kisat Torniossa oli tosi kivat kaikin puolin. Mukavaa matkaseuraa ja kiva fiilis. Tuloksena A-kisasta hylky sähläyksestä keppien kanssa. Jasulla jotain ongelmia oikean välin hakemisessa...en vieläkään ymmärrä miksei se sitä osannut hakea. B-hypäriltä sit ihan ok 0-tulos ja sija 6. C-agiradalta sitten aika jännä suoritus, mutta 0-tulos ja sija 5 kuitenkin. Ihanneaikakin alittui jälkimmäisessä reilut puoli sekuntia :'D Onneksi ei tyylipisteitä jaettu! Kyllä näki Jasusta jokaisella radalla, että alusta sai sen valumaan kaarroksissa entistä enemmän, eikä vauhtiakaan ollut läheskään niin paljon kuin normaalisti, mutta turha se on nyt valittaa, kun kerran puhtaat radat sieltä tuli.

On ainakin ne tuplat saatu hyvissä ajoin ensi vuoden arvokisoja ajatellen, jos me niihin päätetään lähteä sitten joskus. Vielä 0-voitto ja siihen neljä perusnollaa. Siinä riittääkin tavoittelemista. Okei, ehkä me ei vielä noihin arvokisoihin tavoitella mutta jos niitä nollia kerran tulee niin mikäs siinä.

Luka täytti tiistaina 11 viikkoa, eli kohta onkin jo kolmen kuukauden iässä. Rokotukset ens viikolla. Painoa oli tullut n.150 g lisää ja säkä 24 cm.



1 kommentti:

  1. Onnittelut Iina ja Jasu upeista nollatuloksista!
    Kiva, kun "joku" on radat videoinut, siispä kiitokset hänellekin :)

    VastaaPoista