sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Hieno agiviikonloppu!

Keltaista, 2x sinistä ja punaista löytyy meidän rusettisaldosta tältä viikonlopulta KAS:n kisoista. Puuttumaan jäi vain se kaipaamani punamusta ruusuke. Tuomarina oli Minna Väyrynen, jonka radoille mennään varmasti vielä uudemman kerran. Ratojen profiilit olivat hyvin kulkevia, ei mitään ihmeellisiä kääntelyjä ja juuri tämmöisen tyyppisillä radoilla me Jasun kanssa pärjätään. Kontaktit oli kauheita, mutta niitä aletaan nyt tosissaan työstämään. Mun ohjaus oli parasta pitkään aikaan ja asenne kohdillaan, mikä näkyi tuloksissa.

Lauantain eka radalta tuli 5 virhepistettä A:n kontaktilta mun huolimattomuudesta johtuen ja sija 3. Pientä sählinkiä oli ilmassa, mutta ei paha, ei paha...Toiselta radalta (hypäri) tuli sit kiva nollatulos sijoituksella 2. Ei liian pitkiä mutkia ja vauhtiakin oli ihan kivasti. Parantamisen varaa muutamaan kohtaan kuitenkin jäi, muttei paljoa. Maneesin pohja vei huomattavasti vauhtia Jasulta ja välillä Jasu lensi kuonolleen hyppyjen jälkeen :(

Sunnuntain eka radalta 0-tulos ja sijoitus 2. Ihan hyvä vauhti, kontaktit kuitenki hieman hitaat. Ei jäänyt serti kauaksi, mutta vielä lähemmäs sertiä päästiin oikeastaan viimeiseltä radalta, joka oli todella hyvä yhtä ainutta okserin riman tiputusta lukuunottamatta.  Nollalla olis irronnut se kaipaamani serti, sillä vitosellakin sijoituksemme oli 1....jäi kyllä kovasti harmittamaan, mutta täytyy olla kuitenkin tosi tyytyväinen tämän viikonlopun kaikkiin ratoihin. Hieno Jasseli! Kyllä me ne sertit keretään vielä saamaan ;)

Seuraavat kisat sit Kemissä...toivottavasti hyvä vire jatkuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti