torstai 1. syyskuuta 2016

Etäjakson harjoitussuunnitelma

Ensimmäinen TopTeam -leiri Helsingissä on nyt takanapäin. Seuraava leiri on joulukuun alussa Torniossa ja väliin mahtuu paljon duunia vaativa etäjakso sekä yksi alueellinen pienryhmävalmennus. Ekasta leiristä jäi ihan huikea fiilis, vaikka viikonlopun jälkeen olin jo aivan infoähkyn partaalla, järjettömän väsynyt, mutta kuitenkin niin onnellinen. Myös Elle oli ihan kaikkensa antanut, joten tämä viikko on yritetty malttaa ottaa rauhallisesti. Treenilistahan meillä kasvoi kilometrin pituiseksi (ehkä hieman lapin lissää), joten sieltä nyt priorisoidaan tärkeimmät ja aletaan oikeesti hommiin!

Meidän syksyyn mahtuu vielä n. 15-20 agistarttia, joiden jälkeen aloitetaan Projekti isolla P:llä, nimittäin juoksu A. Tämä kuitenkin vasta joulukuun alussa. Nyt satsataan koiran esteosaamiseen keinulla, puomilla, kepeillä ja hypyillä. Itse ratatreenejä tehdään vähemmällä prosentilla, mutta toki niitäkin välillä, jotta tatsi säilyy.

TAVOITTEET ETÄJAKSOLLA MARRASKUUN LOPPUUN (+ mitä tehdään tavoitteen saavuttamiseksi)

1. KEINU VARMAKSI, NOPEAKSI JA ITSENÄISEKSI
keinulle 2 viikon kuuri syys- ja lokakuun alussa. 2-3x vkoon juoksemalla päähän asti ja sitten vasta keinu alas. 

2. KEPIT NOPEIKSI JA ITSENÄISIKSI
paljon etupalkkaa, vuoroin vedätystä ja itsenäistä etenemistä. Harjoitukseen yhdistetään leikkauksia keppien alussa ja lopussa, leijeröintiä ja erottelua. Keppitreeni 2x viikkoon.

3. KÄÄNNÖKSEN/KOOTUN HYPYN OPETTAMINEN
palkataan siivekkeen kierrosta, opetetaan se koiralle kuin temppuna, liitetään myös uusi käskysana. 3 käännösharjoitusta 2 viikkoon + ilman esteitä tehtävät oheisharjoitukset.

4. VÄHÄELEISEMPI OHJAUS PAREMMALLA LIIKKEELLÄ JA VAHVUUKSIA HYÖDYNTÄVILLÄ OHJAUSVALINNOILLA
2 juoksulenkkiä viikossa Ellen kanssa, johon yhdistetään sekä koiran oheisharjoittelu että ohjaajan ketteryys- ja koordinaatioharjoitteet

5. VAUHDIN KASVATTAMINEN
1x vauhtiharjoitus viikkoon ilman esteitä ja vaiheittain esteitä lisäten 


Huom. tarkoitus ei suinkaan ole treenata koiraa joka päivä, vaan näitä harjoituksia yhdistellään toisiinsa niin, että koiran kanssa harjoituksia tulee 1-3 viikossa. Ainoastaan vauhtiharjoitus tehdään erillisenä kokonaisuutena yhdistettynä vain joko ohjaajan fysiikkatreeniin tai keinutreeniin. 

Viikonloppuna lähtään taas reissun päälle: lauantaina kisataan Iisalmessa ja sunnuntaina Keminmaassa. Seuraavan viikon lauantaina päästäänkin Anna Oreniuksen koulutukseen :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti