sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Viikko paketissa

Lukan kuulumisia
Minun pikku Luksu on alkanu nostaan jalkaa ;) ihan hassua miten "iso" se jo on! Kiiltävän mustaa karvaakin on kasvanut mukavasti. Lukan kanssa ei hirveesti olla nyt treenattu agia. Sen verran kuitenkin, että voin sanoa, että Lukan kontaktit on aivan mahtavat! Ihanaa! Vinokepit sujuu kivasti ja putkeen singahdetaan innolla. Hypyilläkin on tehty jo vaikka minkälaisia kiemuroita. Tokoa ollaan treenattu sivulletulon merkeissä ja hyvin sujuu. Ehkä keväällä on Lukallakin tokoepiksiä tiedossa.

Match show 6.2. 
Luka kävi tänään mätsäilemässä pienten pentujen punaisten neljänneksi. Pentuja oli melko paljon (33) ja Lukan esiintyminen oli ihan hyvää. Liikkumisessa poijalla oli vähän kiire mutta Luka seisoo kuin tatti eikä pelkää tuomaria :) Käydään luultavasti vielä yhdet nätötreenit ennen Tuusniemen näyttelyä, jonne oli muuten ilmoitettu 3 pentua.

Jasun kuulumisia
Jasu on ollut nyt hieronnan jälkeen melko vetreän oloinen. Molempia koiria olen käyttänyt nyt pitkillä lenkeillä merenjäällä, jossa koirat on saaneet juosta vapaasti. Yks päivä rämmittiin siellä reilun tunnin verran umpihangessa kun moottorikelkalla ei ollut vedetty jälkeä...sen lenkin jälkeen oli pojatkin ihan rättiväsyneitä. Jasu on nyt niin timmissä kunnossa kuin agikoiran pitää ollakin. Lihasta löytyy eikä rasvakerrosta ole enää liikaa :) Jasun kanssa startataan ens viikon sunnuntaina OKK:n agikisoissa ja huomenna käydään treenaileen Virpiniemessä. Viimeksi kisattiin marraskuussa, joten saa nähdä miten nyt käy :D Ainiin...ilmoitin Jasun myös viralliseen tokokokeeseen 3.4! Eri asia on sitten että mahdutaanko siihen.

Jasu 4-vuotta 8.2.2011!
Onnea näin pari päivää ennakkoon maailman rakkaimmalle koiralle <3 Onnea myös Nipa-siskolle ja Tico-veljelle! Niin se aika rientää, joskus tuntuu että vähän liiankin nopeasti...tuntuu että Jasu ei voi vielä olla niin "vanha" vaikka eihän se vanha ole vielä missään nimessä..keski-ikää lähestyvä vasta ;)

Dash'ing E:t vasemmalta oikealle: Jasu, Tico ja Nipa

3 kommenttia:

  1. Lukasta alkaa tulla iso mies miesten maneereineen. ;) Ja onnittelut hienosti sujuneesta mätsäilystä!

    Jasulle etukäteen onnittelut 4-vuotis päivän johdosta! <3 Paljon virtuaaliherkkuja ja -haleja täältä sankarille!

    VastaaPoista
  2. Luinkin jo muualta Lukan mätsärimenestyksestä. Onnea. Harmi, kun en voinut juoksuisen Susun kanssa sinne tulla ja sit meillä oli noiden koirien valokuvaus. Unohin sit teidät kokonaan, ois ehkä sit pitänykki tulla ilman koiraa. Onnea Jasulle näin etukäteen. Rapsuja molemmille pojille. <3 <3

    VastaaPoista