sunnuntai 21. elokuuta 2011

Certificate

Kummat eka, hyvät vai huonot uutiset? Aloitetaan huonoista ja edetään hyviin:

Uusintamittaus
Failed -Jasu mitattiin uudelleen mediksi, tai no kaksi tuomaria kolmesta mittasi Jasun kollegiossa mediksi, yksi sai siitä minin, mutta ei auta, me siis jatketaan kisaamista tässä säkäluokassa missä ollaan kisattukin. Mutta kuten moni varmasti tietää, medeissä kisaamisessa on hyvät ja huonot puolensa.

Keminmaan kisat
Upeita ratoja ja voi sitä fiilistä niiden jälkeen. Eka radalta äärimmäisen harmittava vitonen kun viimenen rima kolahti maahan muuten puhtaan suorituksen päätteeksi! Toiselta baanalta hyvä hylky 3.viimeseltä esteeltä omasta sählingistä johtuen. Kiva reissu kaikenkaikkiaan :-)



Tornion kisat
Voi sitä masennusta, ahdistusta ja varsinkin väsymystä mikä mulla oli kahden ensimmäisen hylkyradan jälkeen. Olin niin väsynyt koko päivän että hädin tuskin pysyi silmät auki. Viimesellä hyppyradalla oli sit huikeeta menoa kun sain itseni tsempattua hereille, mä luulin maalissa et Jasu oli jättänyt viimesen keppivälin menemättä ja tuloksena oli hylky, mutta sit ku mua tultiin onnittelemaankin 0-tuloksesta niin kääks! Kaiken kukkuraksi HYPPYSERTI napsahti kerrankin kohdalle...olis muuten ollut äärimmäisen surkea päivä ilman tätä viimesen radan nollaa!



Ens viikolla onkin sit jännät paikat: keskiviikkona Lukan luusto- ja silmätarkki (apuvaaaa) ja agin piirinmestaruuksista kisataan viikonloppuna. Perhosia tulee varmasti lenteleen vatsassa!

6 kommenttia:

  1. Onnea onnea onnea Jasulle hyppysertistä!!! Jos joskus jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin. =D

    VastaaPoista
  2. Upeeta menoa hypärillä; onnea vielä hyppysertistä:))

    VastaaPoista
  3. Upeita ratoja, onnea hyppysertistä! :)

    VastaaPoista
  4. Hanna: Näinhän se on =D

    ja kiitos onnitteluista! =)

    VastaaPoista
  5. Hienoa menoa ja Onnittelut hyppysertistä.

    VastaaPoista