lauantai 6. elokuuta 2011

SM-agilityä ja säkäluokan vaihtoa

Tämä viikonloppu meneekin ihan koiramaisissa tunnelmissa ja vielä on huomenna SM-toko jäljellä, mutta parempi että laitan nämä eri blogiteksteihin niin joku jaksaa ehkä lukeakin.

Perjantain iltakisa 5.8.
Osallistuimme Mika Moilasen tuomaroimaan iltakisaan. Vauhti oli huippua, mutta en ollut varautunut siihen, että Jasu räiskäisee A:n kontaktin ja en sitten ehtinyt enää mihinkään ja Jasu ehti painella putkeen ja tuloksena tyylikäs HYL :D

Jasun uudelleenmittaus
Otin itseeni niskasa kiinni ja uskaltauduin kysymään voitaisiinko Jasu ehkäpä mitata uudelleen ja kyllähän se lopulta onnistui. Tuloksena parhaimmillaan 33,5cm ja ihmettelyt siitä miten koko koira on ylipäänsä saatu mediksi. Tuomari kirjoitti sitten suosituksen koiran uudelleenmittauttamisesta, johon tarvitaan vielä kolme tuomaria samoihin kisoihin mittaamaan. Tornioon laitoin jo alustavasti meiliä että voisiko tämä ns. kollagio onnistua siellä.

Nuorten SM-agit 6.8.
Meidän ensimmäiset ja viimeiset nuorten SM-kisat olivat mielestäni onnistuneet, vaikka ei mitaleille päästykään epäonnisen finaaliradan takia. Karsintarata oli kerrassaan upea Jasun osalta, mitä nyt ohjaaja vähän sähelsi. Radalta hienosti 0-voitto ajalla -4,11s. !! Erityisen tyytyväinen oon tuohon keinuun! :)



Olin niin tyytyväinen karsintarataan, että en enää ottanut kauheesti paineita finaaliradalta, jolle lähdin kaikki tai ei mitään asenteella, joka sitten koitui kohtaloksi. Jasulle finaaliradalta 2 rimanpudotusta ja 2 kontaktivirhettä eli peräti 20 virhepistettä. Aikahan oli vallan mainio: -9,82s. ja se on jotain mihin olen äärimmäisen tyytyväinen, sillä Jasu olis voittanut tuolla ajalla ja puhtaalla radalla joka luokassa, mutta virheitä tuli eikä sille mahda mitään. Olisin kontaktivirheet pystynyt ohjaamisella estämään, ehkä rimanpudotuksetkin...mutta ei käytetä konditionaalia enempää vaan ollaan tyytyväisiä siihen mitä jäi käteen, ja oltiinhan me lopulta kuudensia :D



Ja kaiken tämän jälkeen voin vain todeta, että on mulla taitava ja erittäin nopea koira ja voin vain kuvitella millaista se vauhti on sitten kun me toivottavasti päästään sinne mineihin!

Muuta
Koirat ovat tällä viikolla saaneet nauttia herkuttelusta, sillä valmistin niille ihan itse yrjölänpuuroa, joka on kyllä tuntunut tekevän hyvää molempien mahoille ja mikäs siinä kun molemmat mussuttaa sitä niin onnessaan menemään. Pitää tehdä kohta lisää puuroa pakkaseen.

Luksu on ollut tositosi taitava agitoko-koira tällä viikolla. En malta oottaa ens viikon agiepiksiä ja seuraavia tokoepiksiä tuossa elo-syyskuun vaihteessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti