Turpaan tuli, A-esteeltä ja irtokoiralta

Aina ei mene kuin Srömsössä, mutta tämä surkeiden sattumusten sarja vetää jo tämänkin moottoriturvan sanattomaksi. Omistajan huoli ja järkytys on suuri, mun pieni Jasu ei ole kunnossa, meillä oli paska viikonloppu jonka jäljiltä täällä on yks kauttaaltaan jumissa oleva Luka, todella uupunut omistaja ja sitten on Jasu, koiraparka jolla on varmaan elämänsä surkein viikonloppu takana.

Kaikki alkoi lauantaina, eka radalla käytiin Lukan kaa vetämässä sellaset pelleilyt radalla että huhhuh, koira ei liikkunut ihan mihinkään eikä ohjaaja ollut yhtään paremmin kartalla. Sit tuli Jasun vuoro. Rata alkoi suoralla (hyppy, rengas, A-este), lähdin aika läheltä Jasua koska tiesin pystyväni juoksemaan suoran Jasua nopeammin enkä turhaan mennyt vastaanottamaan liian kaukaa...

..Jälkeenpäin ajateltuna se ei ois ollut turhaa, oisin ehkä pystynyt ennaltaehkäseen tapahtuneen. Jasu lähti juokseen ihan täysillä mun liikkeen mukana ja olin jo juossut osittain ohi A-esteestä kun kuului hirvee "TUTUM" ja heti perään kauhistunut huokaus yleisöstä. Mulla on vain hämäriä muistikuvia tilanteesta, olin sen verran järkyttynyt, vähän turhankin hysteerinen. Muistan vain kuinka nostin tärisevän Jasun syliini ja kannoin sen pois radalta ja huomasin käsissäni pieniä veritahroja. Joku tarkisti radan ulkopuolella Jasun suun, hampaita ei ollut lähtenyt, alahuuli oli kuitenkin revennyt ja kuonossa oli heti havaittavissa pientä turvotusta, Jasu varasi huonosti toiselle etujalalleen. Jasu oli törmännyt/juossut tosi huonosti A-esteelle kuono ja rintakehä edellä ja tilanteen ihan vierestä nähnyt tuomari sanoi toisen etujalan vääntyneen törmäyksessä, joka oli kuulemma todella pahan näköinen. En pystynyt pitämään itseeni koossa ollenkaan, en vaan pysty katsoon kun Jasu ei oo kunnossa. Mitähän sitten kun tuosta joskus oikeesti tulee raihnainen vanhus, itken varmaan joka päivä kun katson sitä..

Kuono paisui kisapaikalla kaksinkertaiseksi ja Jasu lähti äidin kanssa kotiin, sehän nyt oli päivänselvä asia ettei tuon jälkeen enää kisattu, (meillä ois ollu toinen rata ja joukkuekisa vielä jäljellä). Jäin Lukan kans vielä juokseen yhden radan vaikkei yhtään huvittanut, en keskittynyt rataan ollenkaan enkä varsinkaan ohjausvalintoihini, mulle yks hailee, ajatuksissa pyöri vain Jasu. Lukan kanssa väännettiin (kirjaimellisesti väännettiin) nolla mut 0,09 sekuntia yliaikaa mun idioottimaisten ohjausvalintojen takia. Tein varmaan miljoona maailman tönköintä valssia ja Luka oli koko ajan säntäämässä väärille esteille. Tässä vaiheessa järkytyksen tunteiden tilalle nousi jo ylenpalttinen ketutus.

Kisoista kotiin tullessa mua odotti positiivinen yllätys, kuono oli lähes normaali ja Jasu oma iloinen itsensä. Jasu ei yleensä näytä kipujaan ennen kuin se on oikeesti tosi kipeä, joten pahoin pelkään että tilanne on pahempi miltä näyttää, en usko että tuollaisesta törmäyksestä selviää ihan noin vain.

Ja jottei me päästäis näin vähällä, tänään lenkillä oli vastaantullut koira päässyt remmistään irti ja käynyt Jasun kimppuun. Iskä onneksi pääsi väliin ja näyttäisi siltä että Jasu selvisi kiljumisesta huolimatta parin karvatupon menetyksellä. Kaiken kukkuraksi Jasu vielä oksenteli päivällä. Tämmöinen viikonloppu siis meillä...

Koirat jää nyt kunnon kisatauolle, Lukan jumit hoidetaan kuntoon Jasusta nyt puhumattakaan, en edes halua tietää mitä fyssari sanoo Jasun tilanteesta. Toivottavasti pikkumustan tuuri ei jatku samanlaisena ja ens viikko olisi vähän valoisampi :(

Mä en näiden viikonlopun tapahtumien johdosta järin uupuneena jaksa vääntää huomiseksi fysiikkatreenitekstiä, joten kirjoittelen juoksutekniikasta myöhemmin ens viikolla.