perjantai 21. marraskuuta 2014

Katso äiti, tuo tyttö taluttaa olavaa!



Pikkuhirviö

Täällä ollaan vahvasti sitä mieltä, että meille on rantautunut vip-jäsen suoraan Monsterit oy:sta. Pieni Elle, toiselta nimeltään neiti pippuri, on varsinainen hirmumonsteri, mutta silti niin ihana. Pentu on pieni piraija, se tarraa terävillä naskalihampaillaan kaikkeen liikkuvaan, eikä metalliesineetkään tuota ongelmia, satuin nimittäin tiputtamaan ruokalusikan lattialle ja eiköhän pieni ehdi napata sen suuhunsa ja kipittää karkuun minkä vain jaloistaan pääsee. Ellen taistelutahto on ihan uskomaton, mutta toisaalta on taas hyvin dominoiva otus, mikä tuo koulutukseen omat haasteensa. Tytölle on väännetty jo useita lempinimiä, joista ehkä käytetyimpiä ovat Elleri, Ellestiina ja Elmeri..lista on pitkä vaikka pentu on ollut meillä vasta viikon.

Pentu oppii

Elle osaa jo tulla luokse käskystä, istua ja odottaa paikallaan, ainakin välillä. Myös oma nimi tunnistetaan jo vallan mainiosti ja hihnassa kuljetaan suht nätisti. Motivointi on helppoa, erityisesti lelupalkka on pienen mielestä aivan parasta. Ellen kanssa ollaan otettu käyttöön myös mulle melko uus juttu, naksutin!

Mitä me ollaan tehty?

Ellen kanssa ollaan käyty mm. koululla, mustissa ja mirrissä, kirpputorilla, keskustassa ja ihmetelty hiihtäjiä ladunvarressa. Pieni luonnollisesti kiinnittää monen ohikulkijan huomion ja saa osakseen paljon rapsutuksia, myös täällä kotona on käynyt koulukavereita pentua katsomassa. Huomenna pidetään vielä varsinaiset babyshowerit (:D) ja suuntaamme katsomaan myös suomencupin kisoja, joissa en tällä kertaa ole itse hiihtämässä. Elle on ollut älyttömän reipas kohdatessaan uusia paikkoja, ihmisiä sekä koiria ja erityisesti lapset ovat Ellen mielestä aivan ihania!


Strategiset mitat ja fyysinen kehitys

Painoa pikku-Eellä on tällä hetkellä n. 2400g ja säkä n. 21cm. Korvat pysyvät toistaiseksi luomuina, mutta vähän näyttää siltä että tää saattaa ehkä joutua jossain vaiheessa liimaostoksille. Muuten pentu on mun silmään hirmu nätti ja otsikkoon viitaten ainakin lasten silmissä muistuttaa kaukaa pientä oravaa, tämä hellyttävä kommentti antoi vähän viihdykettä erääseen aikaiseen ja pimeään keskiviikkoaamuun :D

Lisää kuvia hirmuhilleristä löytyy täältä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti