perjantai 20. toukokuuta 2011

Sitä sun tätä

Lee Gibson training
Pari viikkoa on takana treeniaikaa ulkokentällä ja välillä tuntuu että mun illat vierähtää kivasti Haukkiksella seisoskellessa. Viime viikonloppuna kävimme perjantaina ja lauantaina treenaamassa pari tuntia Lee Gibsonin opissa Jasun kanssa. Leen käyttämä metodi tuntui tepsivän meikäläisiin ja sitä voisin alkaa enemmänkin harjoittelemaan, koska Jasulla ko.ohjaus toimii älyttömän hyvin! Kurssi oli erittäin avartava ja tuli todellakin tarpeeseen. Oli kivaa, ja tuli taas tunne siitä että kyllä me osataan :)

Tämän viikon treenailuja
Tällä viikolla kävimme maanantaina treenaamassa tokoa vesisateessa ja eihän siitä meinannut tulla yhtään mitään hienohelma-Jaskan kanssa. Keskiviikkona oli sitten Lukan vuoro treenata. Luxi irtoo jo melko hyvin, mutta harjoitellaan edelleen esteiden hakemista vielä paremmaksi makupala-alustan kanssa. Puomista ja A:sta Luka tykkää ihan hirveesti. Nyt keskitytään jatkossa sit just tuohon esteiden itsenäiseen hakemiseen, ja kertaillaan keppejä ja rengasta. Torstaina kävin vielä pari tuntia kouluttamassa.

Suunnitelmia
Sunnuntaina Jasulla on 3 starttia OKK:n kisoissa. Käydäämpäs katsomassa miten se tällä kertaa tekonurmella kulkee. Luka on ilmoitettu Haukiputaan ja Rovaniemen näyttelyihin ja uskokaa tai älkää: Rovaniemelle Luka ei lähde yksin, sillä seuraksi lähtee Jasu, joka myös nähdään ihan kehässä asti ;)

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva nähdä Jasukin kehässä :D. Tulen kyllä ajoissa peukuttamaan poikia. Tsempit myös agiradoille.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä on kans tosi kiva saada Jasu kehään. On sit kaks aika erilaista koiraa esitettävänä :)

    VastaaPoista