perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pojat ovat kokeneet valaistumisen: se on tyttö!

Luka ja Jasu ovat kokeneet valaistuksen. Pojille on selvinnyt, että tuo kamala kettua muistuttava riiviö on sittenkin ihan aito ja oikea tyttö. Elle on saanut yllättäen kaksi mustaa perässähiihtäjää ja se jos joku on Ellen mielestä äärimmäisen hauskaa. Varsinkin Lukan ja Ellen lempileikiksi on muodostunut perinteinen "kuka pelkää trikkimiestä". Juoksusta ei vielä ole (onneksi) kyse, mutta pojat ovat muuten vain alkaneet ymmärtää että Elle ei ole enää ihan pikkupentu.

Eilen annoin Ellelle laatuaikaa ja se pääsi mun ainoana koirana treenaileen agia. Hennalla oli mukana Piku ja Mila, joten saatiin myös erinomaista häiriötreeniä. Elle palkkaantuu mahtavasti lelulla ja repii niin innokkaasti, että siinä ne maitohampaat lähtee. Pääosin ollaan käytetty palkkana namia keskittymisen takaamiseksi, mitä pidän näin alkuvaiheessa tärkeänä ja tuttua juttua tehdessä palkkaan sit lelulla. Paljoa me ei olla Ellen kanssa agin parissa touhuttu ja tämä oli meidän kolmas kerta hallilla. Annan pennun olla pentu ja tehdään sen kanssa kivoja juttuja, mitä pennun kanssa vaan voi tehdä. Varsin innokkaalta Elle tässä vaiheessa vaikuttaa :)

Luka kävi taas tokokokeessa hakemassa perus-kakkostuloksen, tällä kertaa nollille liikkeestä seisominen, argh. Nyt pidämme taukoa ja katsotaan mitä tehdään. Meidän treenaaminen on niin olematonta kun asutaan Lukan kanssa periaatteessa eri osoitteissa. Elle oli kisapaikalla turistina ja herätti hämmästystä reippaudellaan ja tokotaidoillaan. On se kieltämättä aika taitava 5kk ikäiseksi. Tällä hetkellä kokoa on abouttiarallaa 33cm eli hyvältä näyttää sen suhteen. Hampaat on melkein vaihtuneet, enää yläkulmurit jöpöttää suussa ja nekin heiluu lupaavasti.

Meillä jäi nyt parit agikisat välistä kun Jasu oli antibioottikuurilla anaalirauhastulehduksen takia ja koska Lukalla on yhtä nollaa vaille arvokisanollat kasassa, en lähtenyt Rovaniemeltä sen kanssa erikseen kisaamaan. Pääsiäisenä kisataan "kotikisoissa" Rollossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti